Miten mallailuni on muuttunut?

Heips!

Tuijottelin mallejani ja mietin, että mitäs tänne blogiin voisi pohtia. Ajattelinkin sitten että miksi en kirjoittaisi tekstiä siitä miten hararstukseni on alkanut ja miten se on ajan myötä muuttunut. Miten nykymallailuni erottuu alkuajan tai vuoden takaisesta? Kuvituksena jo nähtyjä kuvia, mutta eiköhän ne ole aiheeseen sopivia.

Tämä on sellainen aihe josta haluan kirjoittaa myös osin erään Pienoiskavioon tulleen kommentin takia (ei siitä sen enempää, herätti vain paljon ajatuksia niin minussa kuin myös ilmeisesti Afuzessa). Jotenkin haluan valottaa vielä enemmän tätä harrastustaivaltani. Lisäksi haluan muistuttaa, että vaikka sanon harrastukseni kehittyneen, se ei tarkoita että harrastukseni olisi kehittynyt jotenkin paremmaksi muiden rinnalla vaan sitä että harrastukseni on muuttunut erinäisten tekijöiden perusteella tähän. Kehitykseenhän yleensä tarvitaan tekijöitä oli se sitten harjoittelu, kokemukset tai vaikka vain aika, kehitys ei aina tarkoita sitä että muututaan paremmaksi. Ihan yhtälailla voi tapahtua negatiivista kehitystä.

Mikään harrastus tuskin pysyy samoilla urilla koko sitä aikaa kun yksilö harrastaa. Yleensä muutosta ja varsinaista kehitystä parempaan tapahtuu (esim. urheilija päihittää vanhat ennätyksensä tai koiran koulutuksessa vanhat haasteet saadaan ratkottua ja päästään uuteen kilpailuluokkaan ja kohdataan uusia). Oma mallailuharrastukseni on sisältänyt jo nyt valtavan määrän muutosta, välillä ollaan menty taaksepäin ja välillä eteenpäin. Tai tuo taaksepäin ja eteenpäin on ehkä väärä tapa sanoa asia. Ennemmin liikkunut sivulta toiselle, aloitettu vasemmalta liikuttu oikeaan päin, kun ollaan melkein keskikohdassa ollaan menty takaisin vasempaan...

Touhuhan alkoi tosiaan ihastumisesta schleicheihin. Schleich onkin merkkinä minulle hyvin lähellä sydäntä juuri tämän takia. Tietenkin schleich ei enää ole yhtään sillä tasolla kuin schleich oli tämän vuosikymmenen alkupuolella jolloin merkkiin tutustuin. Uudempia schleichejä ei kokoelmiini tule, uhreiksi niitä voin kyllä hankkia. Vanhempia hankin kyllä jos tilaisuus tulee ja malli on ollut ostoslistalla pitkään.

Mutta, tosiaan aikoinani ihastuin schleicheihin ja silloin ihan leikkimielessä. Schleichit ovat leluja, sanoi kuka mitä vaan. Toki niillä voi olla muutakin virkaa tottakai, mutta merkkihän on ensisijaisesti lelumerkki. Silloin alkuaikoina kokoelmaani tuli alkuun villieläimiä ja jossain vaiheessa innostuin hevosmalleista. Ensimmäiseksi sain joulun alla äidiltäni vanhan andaluasialaistamman sekä tinker orin. Nimekseen nuo kaksi saivat Fiona ja Hercules. Mallit kulkevat edelleen noilla nimillä. Siitä se sitten lähti.

Hercules ja Fiona

Noiden kahden jälkeen aloin hankkimaan hevosia ja muitakin schleichejä kovaan vauhtiin. Taisivat mennä kaikki rahani joko schleicheihin tai sitten koiriini. Tuolloin jokainen schleich sai oman nimen, jotka olivat yleensä yksinkertaisia nimiä niinkuin Fiona tai Toffee (Toffee on saanut pidemmän nimen nykyään). Tuolloin osasin ulkomuistista nimetä jokaisen schleichin ja leikin malleilla päivittäin. Minulla oli itsetehty pahvitalli, joka ei missään nimessä oikeassa elämässä esimerkiksi karsinakokojen suhteen olisi lainmukainen. Tietenkin kyse oli "vain" leikistä, joten ei se niin tarkkaa ollut.

Tuohon aikaan en muutenkaan oikein tiennyt mitään hevosista. Tiesin, että hevoset ovat isoja ja tiesin porukan maksavan maltaita päästäkseen ratsastamaan ratsastuskouluissa. Leikeissä mentiinkin aika paljon mielikuvituksella. Toki touhuun päästyäni aloin oikeasti oppimaankin jotain hevosista. Opin esimerkiksi rotuja, ratsastuslajeja, yksinkertaisia eleitä yms. Tuolloin ei kuitenkaan kiinnostanut niin paljon kaikki mahdollinen väreistä yms. joten edelleen nykypäivänäkin asiat ovat minulle aika epäselviä. Kiinnostus on kuitenkin kova, joten ehkä minäkin joku päivä aiheesta tiedän oikeasti jotakin.

Tuolloin myös mallien nimien lisäksi asuivat kaikki hevoset samassa tallissa. Tallilla oli omistajat, vakiratsastajat, työntekijät jne. Tallin nimenä oli Kaikenkarvaisten talli. Nykyään en koskaan nimeäisi tallia (tai oikein muutakaan) noin, mutta lapsen mielessä tuo oli aivan tosi hyvä nimi.  Toki koen edelleen olevani ihan lapsi ja koen näin varmaan vielä pitkään.

Luonnollisesti maatalouden ja mm. nautojen kiinnostaessa minua alkoi touhuun mukaan astumaan myös "maatilan eläimiä" niin naudoista aina sikoihin. Alkuun kuuluivat nämä eläimet omalle maatilalleen joka pyöri tallin ohella. Kuitenkin tuolloin leikin schleicheillä edelleen. Tämän takia koin erillisen tallin ja maatilan haastaviksi. Näin ollen yhdistin maatilan ja tallin. Tälle ei tainnut koskaan olla mitään järkevää selitystä (siis sille miksi maatila ja talli yhdistyivät yms.), mutta olihan kyse leikistä joten ei sillä ollut väliä. Hämärästi saatan muistella, että taisivat maatilan ja tallin omistaja mennä naimisiin joten nämä yhdistyivät. Aivan varma en tästä ole.

Tuon tilan nimi oli Kastevuoren tila, ja varmaan joku sen vieläkin muistaa. Kastevuoren tilalla oli valtavasti eläimiä ja lajikirjo oli myös laaja. Yhdelle tilalle mahtui tosiaan iso tallillinen hevosia. Tismalleen niitä tallirakennuksia oli oikeasti ainakin neljä, mutta pitihän jokaisella hevosella jonka omistin olla oma karsina. Tämän lisäksi tilalla oli lehmiä, koiria, kissoja, vuohia, kanoja, lampaita, kaneja ja sikoja. Ainakin. Jokaisella eläimellä nimi jonka ihan oikeasti muistin. Oikein mitään ei ollut kirjattuna ylös, ja esim eläimillä ei ollut koskaan luonteita. Tilan elämä oli hyvin seesteistä ja vaivatonta.

Tilan päärakennus, tilan kissat sekä penkillä Matti-niminen ihminen. Huomaa post-it lapulle kirjoitettu "hoitsulista" ja mm. aivan liian pieni kerrossänky nurkassa. Päärakennus oli vanhassa lundbyn nukkekodissa, joka nykyisellään on hävitetty.

 Tilalla oli valtavasti rakennuksia tallien lisäksi. Jokaista eläinlajia varten olivat omat rakennukset aitauksineen ja kaiken lisäksi oli tilalla päärakennus. Päärakennus oli tosiaan nukkekodissa. Päärakennuksessa taisi asua tilan kaikki omistajat vanhempineen ja tyyliin sukulaisineen. Päärakennuksen sisällä oli myös satulahuone. Koko päärakennus oli aivan hävettävän ruma, mutta niin olivat kaikki muutkin rakennukset. Noihin aikoihin ei mua oikeesti kiinnostanut realistisuus niin paljon koska kyse oli edelleen leikistä. Tärkeintä oli käytännöllisyys ja se, että tilalla oli kaikki tarvittava vesivessasta liukuoviin lampolassa. Kaivelin blogiin tungettuja kuvia rakennuksista, ne ovat ihan karseita. Älkää menettäkö järkeänne niitä katsoessanne.

Aivan looginenhan tuo satulahuone oli...

Tämä taisi olla jonkun makuuhuone ja samalla koirahuone :D

Koska vessa on tärkeä näyttää :D Mutta hei oikeesti katsokaa mitö taidetta toi suihku on

Leikin, että noi tammenterhot oli jotain hevospalloja joita tilan hevoset sai virikkeeksi aina välillä.

Keittiö, seinällä aivan upeita ruusukkeita

Päärakennus eli kirjahyllyssä, joten siellä oli tuommonen sivukujajuttu jossa säilytettiin kottikärryjä

Katsokaa hyvänen aika miten pieniä karsinoita...Ja ihailkaa arabin loimea :D

Tässä oli nuo aidatkin oikeasti hienot. Taitaa tämä mestariteos olla viimeisiä ellei peräti viimeinen rakennus jonka tein

Siinä Fiona schleichin vanhassa tallissa. En tiedä mitä tuo ihminen säätää tuon riimunnarun kanssa, aika vaaralliselta näyttää

Touhun ollessa vielä osittain leikkiä, mutta kuitenkin hiukan vakavoiduttuaan perustin SM:än. Blogin nimi oli alunperin niinkin karsea kuin "schleich-blogi" josta blogin osoitekin johtuu. Aina välillä mietin osoitetta vaihtavani, mutta pelkään ettei lukijat löydä tänne joten annan sitten tuon vain olla. Noihin aikoihin kokoelma koostui edelleen pelkistä schleicheistä, joten olihan tuo nimi sinänsä ihan looginen.

Blogin aloittaessani aloin oikeasti kuvaamaan malleja ja alkoi homma vakavoitumaan. Blogia selatessa saa jo aika hyvän kuvan kaikesta. Tykkäsin ottaa karseita kuvia schleicheistä ja edelleen minulla oli vain schleichejä. Blogin aloituksen jälkeen kuitenkin aloin vasta tajuamaan kunnolla mitä on mallailu ja aloin muunmuassa haaveilemaan omasta breyeristä. Ajattelin että joku päivä minulla on edes yksi traditional. Upsista, kuinkas kävikään, nyt tradeja on pari hyllyllistä. Edelleen vähän, mutta silti niitä on.

Viime vuoden puolella ostin vihdoin järkkärin ja kuvien laatu parani huomattavasti. Kivempaa kun saa paljon siedettävämpiä kuvia ja toisaalta voi itse paremmin yrittää kehittyä kuvaajana.

Yksi ensimmäisiä järkkärikuvia. Tämän jälkeen sitä oppikin sitten lisäämään ne vesileimat.

Kun käsiin sai jotain niinkin hienoa kuin breyerit, lähti into schleicheistä aika nopeasti pois.  Breyerit ovat nykyään se, mitä pääasiallisesti keräilen. Kun breyereitä oli hankittu parin vuoden ajan uskaltauduin tämän vuoden alussa tekemään ensimmäisen repainttini. Aina olin halunnut kustomoida yms. mutten koskaan uskaltanut, tai osannut hankkia materiaaleja. Afuze potki pyllylle ja kannusti hankkimaan ainekset ja yrittämään. Sitten syntyikin Abundiantus Fructum eli tutummin Abu.

Abu

Abun jälkeen syntyi Rain eli Black Rain. Pari koirarepaintia ja yksi kustomihevonen. Kustomin kuvia en ole näköjään vieläkään saanut editoitua... Huoh, pitää siihen päästä jossain vaiheessa. Lisäksi olen vihdoin onnistunut tekemään tosissaan myös varusteita. Tätä kun kirjoittaa niin tuleekin himo alkaa tekemään taas jotain varustetta.

Rain

Tangon oma riimu

Letspu mallina riimulle ja riimunanrulle, jotka menossa Afuzelle.

Nyt ollaankin sitten kai nykyhetkessä. Paljon mallailuun liittyvää on tapahtunut ja paljon voisin blogittaa. Ongelmana on vain ajan sekä energian puute. Ei jaksaisi tai ehtisi kuvata, editoida kuvia ja sitten blogittaa asioita. Eihän siinä, on ne opiskelut ja koirat etusijalla ja blogi sitten vasta varsinaisen mallailun itsensä jälkeen. Viimeaikoina sitäkään ole ihan niin paljon ehtinyt tehdä kuitenkaan.


Olisiko teillä jotain postaustoivetta? Blogitettavaa siis löytyy, mutta enemmän fiilistä olisi tämmöisiin erikoispostauksiin tai vastaaviin. Lisäksi vuosi vaihtuu pian joten sen takia on ainakin yksi postaus suunniteltu kyllä jo.

Kuka on oikea hevosmallailija?

Tai ihan vaan ajatuksia mallailusta. Semmoinen yltiöpyöreä teksti mallailusta. Silleen niinku jonkun itseään ihan oikeana mallarina pitävän näppäimistön kautta. Tai jotain sinne päin. Jos vaikka unohdetaan tällä kertaa se hieno ja särmäntarkka (ehehe, lukiolaiset ymmärtää) suomi ja keskitytään ihan vain ajatusten kulkuun näytölle?

Kerran kuulin väitteen, että pidän itseäni "true-hevosmallailijana" ja kyseinen kommentti (jossa muutenkin kirjoittaja taisi olla hyvin vihainen jostain syystä Pienoiskaviosta ja sen synnystä?) oli muutenkin pitkä ja syytti minua ja kanssamallariani muutenkin vähän kaikesta. No, kyseinen kommentti inspiroikin sitten kirjoittelemaan vaikka mitä blogi(e)n luonnoksiin. Kiitos anonyymille!

Meillä on Suomessa aika pienet piirit sellaisia mallareita jotka ihan oikeasti hankkivat muitakin kuin schleichejä, kustomoivat yms. Tai ainakaan kauhean moni ei ilmianna itseään. Somea seuratessa on tullut kohdattua varmaan satoja suomalaisia nuoria jotka keräilevät -ylläripylläri- schleichejä ja kuvaavat niitä. Olen nähnyt paljon huikean hienoja ja realistisia kuvia. Mutta, schleichit eivät minun mielestäni ole pienoismalleja. Vertaa vaikka schleichiä oikeaan hevoseen. Keskity. Etsi virheitä schleicheistä. Niitä on, ja niitä on paljon. Vieläkö schleichit ovat pienoismalleja? Niin.

Ja kun tämän sanoo ääneen, niin hei, heti joku on vetämässä palkoja nenään. On ihan ok keräillä schleichejä, ja jokainen saa tehdä mitä vain kunhan se ei ole laitonta jnejne. Mutta, jos haluat oikeasti omistaa realistisia malleja, niin suosittelen viemään rahasi kauas schleicheistä.

"Muttakun ne rusetit ja letit on söpöjä ja kivoja!" Eläimet ovat suurimman osan ajasta hiukan sotkuisia, eivät ne aina ole söpöjä tai ihania. Todellisuudessa hevonen on iso ja kunnioitettava eläin, ei mikään satuponi joka on maagisesti aina puhdas, käyttäytyy ihmisen haluamalla tavalla tms. Eikä mikään muukaan eläin. Villakoiratkaan eivät näytä kivoilta kuin korkeintaan tunnin trimmauksen jälkeen, muuten ne on kunnon sotkupekkoja (uskokaa tai älkää, tämä on totta).

Itse kaipaan pienoismalleihin niitäkin tilanteita, kun eläin päätti sotkea itsensä kuraan, tai kun se riehuu. Haluan sen ruman(kin) totuuden malleihin. Ei pelkkä söpöys ja ihanat pinkit rusetit (mainittakoon, ettei pinkkiä väriä tarvitse kammota ja vihata, pliis ei yksi väri ole niin kamala) ja kiltit ponit jotka seuraavat jokaista kovakätistä aloittelijaa täydellisesti ole se mitä haluan. Sitä haluan kaikkein vähiten.

Miksi pienoismalleissa (ja niissä leluissa aka schleicheissä) kuvataan aina vaan niitä kiiltokuvatilanteita? Täydellisen rotuleiman omaava eläin. Eläin joka käyttäytyy ihmisen haluamalla tavalla. Eläin joka on söpö ja kaunis. Eläin joka juuri on voittamassa kisat. Ihan oikeasti. Ei jokainen eläin voi olla se ihanne, ja kun on kyse elävästä olennosta ei se voi koskaan olla täydellinen. (Asiasta koirankasvattajan kokemusta, ehkä joka neljännen eläimen kanssa menee putkeen ja siltikin siinä on aina jotain jota jalostuksellisessa mielessä voisi muuttaa.) Eikö olisi realistisuutta tehdä se yksi ongelmakoira rähjäämässä, hevonen kieltämässä esteellä, eläin puremassa ihmistä joka käsitteli sitä väärin, koira kuraisen lenkin jälkeen, kissa tuhoamassa sohva.

Ylipäänsä ihmisillä on kummallinen ajattelutapa, että jos et pidä vaikka koiraa täydellisenä niin et rakastaisi sitä. Aina kaikesta pitää itseään syyttää ja huutaa perään, että "mutta tämä elukkahan on täydellinen!!". Miksi sen elukan tarvitsisi olla täydellinen? Haittaako se jos se ei ole täydellinen? Toki, se mikä eläin on täydellinen on vain ihmisten ajatusta ja oletusta, mutta kyllä jokainen saa ihan vapaasti todeta eläimellänsä olevan esim huono luonne tai sen olevan jotenkin muuten "virheellinen". Ei siitä tarvitse sotaa aloittaa.

Joo, tämä teksti ei vastaa otsikkoon. Se ei ollut tarkoituskaan. Ollaan sarkastisia ja kirjoitetaan mallarin ajatuksia, sitä mikä ärsyttää välillä tässä harrastuksessa. Unohdetaan joskus positiivisuus ja ihanteet sekä määritelmät ja kerrotaan mikä pännii. Minua pännii monikin asia, mutten niitä välttämättä julki ole kirjoittanut. Itse pyrin olemaan aina mahdollisimman kiltti ja mieluummin piirtelen kukkasia ihmisille kuin kerron totuuden. Mutta, joskus pitäisi jokaisen meistä oikeasti kirjoittaa fiiliksiään ulos.

Tiedätkö mikä pännii myös? Se, ettei Suomessa ole kunnollista mallailukulttuuria ja tämä harrastus on niin pientä. Haluan suomalaisia mallarituttuja, ja haluan nähdä suomalaisia kustomeita ja resineitä. Tavallaan itse en ollenkaan korosta kansalaisuutta tai maata, mutta nyt kerran kun täällä Suomen maaperällä on niin toivoisi että täältäkin löytyisi aktiivisia harrastajia. Ulkomaille en pienoismallien takia lähde.

Minua pännii moni asia, mutta olen hiljaa. Ehkä pitäisikin olla hiljaa, mutta avaan sanaisen arkkuni tämän kerran. Katsotaan mitä käy.

Deep Inside Screaming (breyer trad, marwari) pyllistää.

Lohikäärmeitä part2

Heips!

Sitten tuleekin toinen osa lohikäärmeitä. Heitän nämä samalla myös deviantartiin...

Näistä neljä tosiaan eivät jääneet minulle, ja no, niillä jotka minulle jäivät ei ole niilläkään vielä nimiä. Pitää nämä omat tekeleet kaikkinensa tunkea kokoelma-sivulle.

Olisi pitänyt kuvata nämä jonkun kolikon kanssa ni kaikki näkisivät mittasuhteita. Vaikea näistä kuvista kertoa. Tämä oranssi tyyppi on ihan vaan vähän yli 2€ kokonen, tykästyin tämän kokoisiin.

Näille en muuten ole mitään sukupuolia miettinyt, mitään maskuulinisia tai feminiinisiä tunnusmerkkejä ei näille kuulu. En sitten tiedä tarvitsevatko nääkään mitään edes biologista sukupuolta. Voi olla, että päädyn semmoisia keksimään. Toisaalta esimerkiksi tämä ruskea ei minun silmään ole naaras eikä uros, joten ulkonäon perusteella se olisi varmaan sitten muunsukupuolinen :D Pitää nämäkin asiat miettiä näille. Värit eivät kuitenkaan kerro paljonkaan mistään sukupuolesta, koska pysyn kaukana stereotypioista värien suhteen. (Tästä alkaa tulla joku saarna...)

Tämä keltainen taitaa olla kaikista pienin tyyppi. Aika söpö tyyppi, eikä vain pienen koon takia.

Tässä oli ideana tehdä lohari joka ihmettelee jotain asiaa jossain ylhäällä. Se voisi myös vaikka kerjätä jotain (jos ajattelemme sitä koiramaisena olentona). Tarkoitus olikin saada joku aika söpö tyyppi. Jos saisin jonkun näistä elävänä ni se olisi varmaan tämä yksilö.

 

 Nämä kolme eivät sitten jääneet minulle. Yksi meni kaverilleni ja toiset siskoilleni.

Tämä mustavalkomarmori on aika kiva kanssa. Sen kanssa keskityin siihen että sain silmien mustuaiset katsomaan tiettyyn suuntaan. Yleensä annan näiden mustuaisten mennä just sinne minne menevät, mutta tämän kanssa tein poikkuksen.

Näitä voisi taas tehdä lisää kunhan ehtii. Viime viikon olen ollut kipeä, joten en ole oikein mitään tehnyt. Blogitettavaa kyllä löytyy, muttei kuvia blogitettavista tai aikaa kuvia käsitellä. Josko yrittäis nyt kirjoittaa jotain vakavampaa tekstiä seuraavaksi niin ei menis koko blogi pelkän kokoelman kuvien laitteluksi. 

Lohikäärmeitä part1

Heips!

Minulla on uusi materiaalirakkaus: silkkimassa. (Silkki- sekä helmimassasta tulossa omaa postausta myöhemmin!) Vähään aikaan en ole tehnyt paljon mitään mallailuun tai varsinkaan blogiin liittyvää. Sen takia minulle iskikin torstaina karsea tarve tehdä jotain käsilläni. Mietin, että mitä tekisin ja lopulta ajattelin että minun on ihan pakko kokeilla tehdä silkkimassasta lohikäärme. Niinpä sitten syntyi ensimmäinen yksilö. Ja tuon ensimmäisen yksilön tekeminen olikin sitten niin kivaa, että heti synty toinen, ja kolmas, ja neljäs... Tähän mennessä olen näitä tehnyt 15kpl (joista 4 ei jää itselleni). Koska näitä on 15, niin kirjoitan tämän postauksen kahteen osaan.

Esimerkiksi deviantartista löytyy etsimällä valtavasti taiteilijoita, jotka tekevät lohikäärmeitä. Kaikilla näistä on kuitenkin oma tyylinsä, ja tekevät näitä yleensä ihan polymeerimassasta. Jossain määrin olen noista inspiroitunut, mutta lopulta oma tyyli näihin tuli huomaamatta, en edes ajatellut oikein mitään kun ensimmäistä tein.

Eka lohari näyttää aivan erilaiselta kuin viimeisin. Tämä yksilö ei vielä omaa nimeä, mutta se on kyllä tulossa. Tämän sarvet näyttävät lähinnä korvilta, koska tein ne samasta väristä kuin muunkin kropan, tämän muutin jo seuraavassa yksilössä.

Tämä sininen on itseasiassa kolmas lohikäärme. 

 Tämä yksilö ei jää minulle, vaan menee kaverilleni. Värit valitsi siis saajansa, myöhemmin tein itsellenikin keltaisen.

Jokaisella yksilöllä on tekotavan ja materiaalin takia omanlaisensa ilme. Tarkoitus ei ole, että esimerkiksi siivet olisivat identtiset, näiden kuuluukin olla vähän epäsymmetrisiä. Jollakin yksilöllä on paljon isommat silmät kuin toisella jne. Mitään standardeja yms ei näille ole.

Tämä punainen yksilö on tällä hetkellä ainoa jolla on nimi. Annoin tälle nimeksi Trouble, yksi bändi jota kuuntelen julkaisi juuri singlen nimeltä Trouble ja totesin, että siinä on nimi tälle tyypille. Uskon, että nämä tulevat kaikki saamaan nimet jotka koostuvat tasan yhdestä sanasta.

Näiden koko muuttui matkan varrella. Ensimmäiset kolme olivat aika isoja, ja koko vain pieneni siitä. Tykkään kuitenkin pienemmistä yksilöistä enemmän, joten viimeiset kymmenen olen tehnyt pienemmiksi. Isompiakin tulen varmaan vielä tekemään, mutta pienistä saa todella söpöjä, ja noh mallarina tykkään kaikesta pienestä (ja olen muutenkin tottunut tekemään kaikkea pientä).

Loput yksilöt tulenkin julkaisemaan toisessa osassa, ja siinä vasta pohdiskelen sitten kunnolla tätä tyyliä tehdä nämä. Mikä tämän postauksen lohikäärmeestä oli teidän suosikki?