perjantai 22. helmikuuta 2019

Mallikaappi

Heips! Päätin tällä kertaa kirjoitella pienoismallikaapistani, sillä en ole siitä blogiin mitään laittanut ja itse ainakin tykkään kokoelmakuvista. Muutakin blogitettavaa olisi (kuten 6 breyer traditionalia ja ainakin yksi repaint). Mutta koska blogissa on viime aikoina ollut vain yksittäisten mallien esittelyä niin tehdäänpäs edes hiukan vaihtelua.

Pienoismallini asustavat kaikki vitriinikaapissa, joka on tullut käytettynä meille ja sain sen viime vuonna itselleni siskoni vanhana. Nyt kaappi alkaa kyllä olla jo täynnä ja uusimmat mallini eivät sinne mahdu eli minun pitänee taas järjestellä kaappia ja keksiä jostakin lisää säilytystilaa malleille. Kummasti kokoelma kasvattaa kokoaan... (ja kummasti sitä ei blogissa näe...)



Nämä kolme ekaa kuvaa ovat mallikaapista vanhassa huoneessani ja vanhassa järjestyksessä. Vaihdoin huonettani ja samalla sain kaikki mallit ahdettua kaappiin, tosin nyt siis osa joutuu taas pois kaapista.

Kuvien laatu ei silmiä hivele, mutta niistä luulisi näkevän hyvin millainen kaappi on. Kaappi on oikein mainio, sillä siinä kuitenkin on ovet joten mallit säästyvät isoimmilta pölyiltä ja niitä ei esimerkiksi tule itse tönäistyä nurin (vaikkakaan en ovettomassa hyllyssä säilyttäessäni niin ole koskaan tehnyt).



Tässäkin kuvassa näkyy yksi koire-repaint joka on postaamatta, breyerin quarter horse joka on postaamatta ja yksi stablemates rp, joka sekin pitäisi postata.


Tuo schleicin QH tuli minulle Afuzelta tradessa, sillä on päässään Afuzen tekemä riimu.

 Kuvia riittää, koska onhan hyllyssä paljon malleja. Jokaisesta ei tietenkään erillistä kuvaa ole, mutta kuvasin hyllystä erityisesti silmiini hyppääviä malleja. Oma kokoelmani sisältää nykyisellään ainakin ne 200 mallia, tarkkaa lukua en tiedä. Viimeksi olen mallien lukumäärän laskenut joskus vuosia sitten.



Hyllyssä elää sulassa sovussa hevoset, sonnipöllöt, loharit... Kuvassa näkyy "hufflepuff"-sonnipöllö.





Rhapsody in Blackin takana on tilaa joten sinne sujutin muutaman mallin. Tuo villakoira on keraaminen (?) ja olen sen joskus nuorena saanut rakastuttuani siihen, mallihyllyssä on tällaisiakin satunnaisuuksia.

Rhapson "virallinen" nimi on Cliffside Playtime


Valegron silmä ja naamaa.

Keskiössä peukkuri. Tämä yksilö on kokenut kovia sillä se hohtaa pimeässä ja sillä on muutenkin kullanhohtoiset kuviot! Oletan sen olevan joidenkin laboratorio-kokeiden uhri.Nykyään se on ylensyötetty, rottieni omistaja mahtaa lelliä rottiansa...


BHR Bryants Jake

"Karttapallo"-peukkuri, siinä on vihreää ja sinistä kuten usein kartoissa!


Ylivalottunut kuva...

Näistä kuvista myös saanee osviittaa lohareiden koosta!


Malleissa on siltikin pölyä, vaikka ne ovat kaapissa, pitäisi ottaa projektiksi mallien pölyistä pyyhkiminen samalla kun järjestelen kaappia uudestaan.


Kun mielikuvitukseni juoksi syntyi mm. tämä olento.




American Pharaoh ja Rhapsody in Blackin häntä



Stablemates kylmäverinen, traditional kylmäverinen ja oikealla näkyy little bits-kokoluokan kustomoitu kylmäverisen takaosa.


Ykkönen on legenda, vaati kuvaamista hyllyssä.


Ylempi hylly on "nautahylly"

Kaappia uudella järjestyksellä

Hyllyssä asustelee väliaikaisesti myös Afuzen Formosus Ningor




Siinä oli mallikaappi. Minulla on taas tullut enemmän motivaatiota ja inspiraatiota mallailuun ja pää on myös täynnä postausideoita. Keskiviikkona minulle tuli uusia pigmenttejä, ajattelin niistä tehdä joko tänne tai pienoiskavioon postausta nyt kun on eri merkeistä kokemusta yms. Tein siis eilen noilla uusilla pigmenteillä uuden repaintin. Tänään sain breyer stablemates "bodyja" maalattavaksi sekä yksi OF breyer stablemates kokoelmaani. Lisäksi sain kokoelmaani tänään ensimmäisen collectani! Kuvattavaa siis riittää taas, ja on minulla kuvattunakin ties mitä mutta kuvat vielä odottavat editointia.

perjantai 8. helmikuuta 2019

Formosus Ningor

Heips, teimme Afuzen kanssa traden (tai noh, minun osuuteni on vielä postittamatta) ja tein tätä varten Afuzelle yhden breyer stablemate repaintin. Hevonen on tehty pigmenteillä, ja on hauskaa huomata kuinka se on tasoltaan hyvin erilainen kuin aiemmat pigmenteillä tekemäni mallit (joista yksi blogittamatta... valmistunut tämän postauksen hevosta reippaasti aiemmin).

Nimesin mallin Formosus Ningoriksi joka tarkoittaa käytännössä kaunista myräkkää, Afuze tosin ei ole vielä ehtinyt nimeä kommentoimaan. Toivotaan että se kelpaa! Ningor on ruunikko ja siltä löytyy särkynyt sukka sekä läsi (korjatkaa jos olen väärässä). Annetaan kuvien puhua puolestaan, minähän en osaa nykyään ilmeisesti kirjoittaa.






 Ningorin väri oli vaikea saada kiinni kameralla ja editointivaiheessakin kamppailin sen kanssa. Livenä malli on aika tumma, ja sen sävyerot erottuvat mielestäni voimakkaampina. Osassa kuvista näyttää selkeästi vaalemmalta kuin on ja osassa tummemmilta ja punertavammilta. Mielenkiintoista nähdä miten Afuze tulevaisuudessa Ningoria kuvaa.




 Signeerattu... tosin rumasti. Mutta ehkä minä tässä kehityn. Pitäisi muutenkin signeerata kaikki mallit, mutta usein unohdan. Tämän signeerasin, koska se ei minun kokoelmaani jää, joten on olennaista että sen voi joskus tulevaisuudessa tunnistaa tekemäkseni. Signeeraus on SMM 18 eli silminmaalatuin models ja mallin valmistumisvuosi.





 Silmien väri epäonnistui...


Hengissä ollaan

 Mitä tänä hiljaisuuden aikana olen puuhaillut? No, vähän kaikkea. Rakastan syksyä ja talvea, vihdoin on pimeää ja sääkin on inhimillinen. N...