keskiviikko 23. elokuuta 2017

RCH Ventarrones ja Sshameless++ sekä päivittelyä

Heips!

Tänään ajattelin ns. julkaista pois alta parin traditionalin kuvat sekä vähän yleisesti päivitellä asioista. Itsekään ihan tiedä millainen sotku tästä tekstistä syntyy...

Päivittelin kokoelmaan ainakin ne traditionalit jotka olen kuvannut, sieltä voi käydä katselemassa. Yksi malli sieltä puuttuu, nimittäin American Pharoah joka tuli viiden muun mallin kanssa minulle maanantaina. Pharoahin lisäksi minulle tuli breyerin breeds of the world-sarjan quarter horse ja neljä schleichiä. Ostin jo valmistuksesta poistuneita schleichejä. Kahta mallia, kaksi kappaletta kutakin. Molemmista meni toiset uhreiksi, ja odottelevat uhri-/projektihyllyllä tulevaisuuttaan. Siinä on siis taas hiukan kuvattaavaa jollekkin päivälle.

Itse en (taas) voi käsieni takia kauheasti edistää projekteja, kuvata tai editoida kuvia, joten taas elän niiden suhteen hiljaiseloa. Ensimmäinen kustomini kuitenkin on maaliensa kanssa puolessavälissä, ehdottomasti haluaisin sen saada mahdollisimman pian valmiiksi. Uhreja jotka odottelevat tulevaisuuttaan on kymmeniä, katsotaas mitä niille keksin ja milloin pystyn suunnitelmiani toteuttamaan.

Sitten niihin malleihin.


Tämä ori oli ensimmäinen breyerini sekä traditionalini, ja sillä onkin kovasti tunnearvoa. Mold peruvian paso ja mallina RCH Ventarrones. Sellainen mold, etten pitänyt siitä yhtään ennenkuin sen kokoelmaani sain. Nykyään haluaisin ehkä jopa congata kyseistä moldia. Kuvat eivät oikein onnistuneet tästä mallista.


Mallin väri on hyvin kaunis. Se näyttää hyvin tummalta, lähes mustalta vähän pimeämmässä. Kuitenkin heti kun sen ottaa valoon tai sitä tarkemmin katsoo se onkin tumma ruunikko.


Oma yksilöni on saanut nimekseen Itch You Cannot Scratch erään kappaleen sanojen mukaan. Tutummin oria voi kutsua vaikka Kutinaksi tai Itchiksi.



 Sshameless++ on vaalean harmaa ori, joka ei ollenkaan toimi kameran edessä. Moldina Sham jonka sculptor Rich Rudish. Ja tästä näkyy oikein hyvin, että mold on vähän vanhempi (julkaistu -84) ihan jo muotoilutyylistä.




Oma yksilöni on Afuzen omistaman Salman poika ja näin saikin nimekseen Salma's Blackout. Blackout on minun huumorintajuani, ihan jokainen ei ehkä nimeäisi tätä mallia nimellä jossa on sana black. Toisaalta blackout on yhdyssana ja black ei tässä yhteydessä tarkoita mustaa. Kuitenkin itse ajattelin mallin nimeksi tämän antaa, koska se vain sopi, ja minun huumorillani tuo on oikein oiva nimi.


Siinä se sitten oli. Onkos teillä toiveita tulevien postauksien suhteen?

3 kommenttia:

  1. Ihania molemmat<3 etenkin tuo arabi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään molemmista, tosin Bläkäri (arabi) on ehkä vähiten suosikki tradini. Taidat tykätä arabeista ;)

      Poista
    2. Niin tykkään. Ne on hirmu kauniita hevosia ja malleina elegantteja :)

      Poista

Ennen kuin kommentoit:
-Vastaan lähinnä vain viesteihin joissa on oikeasti jotain sisältöä ts. herättävät minussa jotain sanottavaa. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista!
-Otan mielelläni postausehdotuksia vastaan. Kuitenkin on hyvin epätodennäköistä, että tekisin postausta jostain schleich-tallista tms. Minulla ei sellaista ole.
-Kuvaan canon eos 100D-järjestelmäkameralla. Pienoismallikuvauksessa käyttössäni on vain kittiputki. Vanhat kuvat on otettu canon ixus 132-pokkarilla.
-Minulla voi joskus kestää turhankin kauan vastata, pyrin kuitenkin vastaamaan mahdollisimman pian.

Riskaabeli Roselda

Heips! Tässä postauksessa viimeisimpänä (öö varmaan yli kuukausi sitten??) valmistunut repaint. Tämän tein pigmenteillä ja kuvasin lähes kok...