Kuka on oikea hevosmallailija?

Tai ihan vaan ajatuksia mallailusta. Semmoinen yltiöpyöreä teksti mallailusta. Silleen niinku jonkun itseään ihan oikeana mallarina pitävän näppäimistön kautta. Tai jotain sinne päin. Jos vaikka unohdetaan tällä kertaa se hieno ja särmäntarkka (ehehe, lukiolaiset ymmärtää) suomi ja keskitytään ihan vain ajatusten kulkuun näytölle?

Kerran kuulin väitteen, että pidän itseäni "true-hevosmallailijana" ja kyseinen kommentti (jossa muutenkin kirjoittaja taisi olla hyvin vihainen jostain syystä Pienoiskaviosta ja sen synnystä?) oli muutenkin pitkä ja syytti minua ja kanssamallariani muutenkin vähän kaikesta. No, kyseinen kommentti inspiroikin sitten kirjoittelemaan vaikka mitä blogi(e)n luonnoksiin. Kiitos anonyymille!

Meillä on Suomessa aika pienet piirit sellaisia mallareita jotka ihan oikeasti hankkivat muitakin kuin schleichejä, kustomoivat yms. Tai ainakaan kauhean moni ei ilmianna itseään. Somea seuratessa on tullut kohdattua varmaan satoja suomalaisia nuoria jotka keräilevät -ylläripylläri- schleichejä ja kuvaavat niitä. Olen nähnyt paljon huikean hienoja ja realistisia kuvia. Mutta, schleichit eivät minun mielestäni ole pienoismalleja. Vertaa vaikka schleichiä oikeaan hevoseen. Keskity. Etsi virheitä schleicheistä. Niitä on, ja niitä on paljon. Vieläkö schleichit ovat pienoismalleja? Niin.

Ja kun tämän sanoo ääneen, niin hei, heti joku on vetämässä palkoja nenään. On ihan ok keräillä schleichejä, ja jokainen saa tehdä mitä vain kunhan se ei ole laitonta jnejne. Mutta, jos haluat oikeasti omistaa realistisia malleja, niin suosittelen viemään rahasi kauas schleicheistä.

"Muttakun ne rusetit ja letit on söpöjä ja kivoja!" Eläimet ovat suurimman osan ajasta hiukan sotkuisia, eivät ne aina ole söpöjä tai ihania. Todellisuudessa hevonen on iso ja kunnioitettava eläin, ei mikään satuponi joka on maagisesti aina puhdas, käyttäytyy ihmisen haluamalla tavalla tms. Eikä mikään muukaan eläin. Villakoiratkaan eivät näytä kivoilta kuin korkeintaan tunnin trimmauksen jälkeen, muuten ne on kunnon sotkupekkoja (uskokaa tai älkää, tämä on totta).

Itse kaipaan pienoismalleihin niitäkin tilanteita, kun eläin päätti sotkea itsensä kuraan, tai kun se riehuu. Haluan sen ruman(kin) totuuden malleihin. Ei pelkkä söpöys ja ihanat pinkit rusetit (mainittakoon, ettei pinkkiä väriä tarvitse kammota ja vihata, pliis ei yksi väri ole niin kamala) ja kiltit ponit jotka seuraavat jokaista kovakätistä aloittelijaa täydellisesti ole se mitä haluan. Sitä haluan kaikkein vähiten.

Miksi pienoismalleissa (ja niissä leluissa aka schleicheissä) kuvataan aina vaan niitä kiiltokuvatilanteita? Täydellisen rotuleiman omaava eläin. Eläin joka käyttäytyy ihmisen haluamalla tavalla. Eläin joka on söpö ja kaunis. Eläin joka juuri on voittamassa kisat. Ihan oikeasti. Ei jokainen eläin voi olla se ihanne, ja kun on kyse elävästä olennosta ei se voi koskaan olla täydellinen. (Asiasta koirankasvattajan kokemusta, ehkä joka neljännen eläimen kanssa menee putkeen ja siltikin siinä on aina jotain jota jalostuksellisessa mielessä voisi muuttaa.) Eikö olisi realistisuutta tehdä se yksi ongelmakoira rähjäämässä, hevonen kieltämässä esteellä, eläin puremassa ihmistä joka käsitteli sitä väärin, koira kuraisen lenkin jälkeen, kissa tuhoamassa sohva.

Ylipäänsä ihmisillä on kummallinen ajattelutapa, että jos et pidä vaikka koiraa täydellisenä niin et rakastaisi sitä. Aina kaikesta pitää itseään syyttää ja huutaa perään, että "mutta tämä elukkahan on täydellinen!!". Miksi sen elukan tarvitsisi olla täydellinen? Haittaako se jos se ei ole täydellinen? Toki, se mikä eläin on täydellinen on vain ihmisten ajatusta ja oletusta, mutta kyllä jokainen saa ihan vapaasti todeta eläimellänsä olevan esim huono luonne tai sen olevan jotenkin muuten "virheellinen". Ei siitä tarvitse sotaa aloittaa.

Joo, tämä teksti ei vastaa otsikkoon. Se ei ollut tarkoituskaan. Ollaan sarkastisia ja kirjoitetaan mallarin ajatuksia, sitä mikä ärsyttää välillä tässä harrastuksessa. Unohdetaan joskus positiivisuus ja ihanteet sekä määritelmät ja kerrotaan mikä pännii. Minua pännii monikin asia, mutten niitä välttämättä julki ole kirjoittanut. Itse pyrin olemaan aina mahdollisimman kiltti ja mieluummin piirtelen kukkasia ihmisille kuin kerron totuuden. Mutta, joskus pitäisi jokaisen meistä oikeasti kirjoittaa fiiliksiään ulos.

Tiedätkö mikä pännii myös? Se, ettei Suomessa ole kunnollista mallailukulttuuria ja tämä harrastus on niin pientä. Haluan suomalaisia mallarituttuja, ja haluan nähdä suomalaisia kustomeita ja resineitä. Tavallaan itse en ollenkaan korosta kansalaisuutta tai maata, mutta nyt kerran kun täällä Suomen maaperällä on niin toivoisi että täältäkin löytyisi aktiivisia harrastajia. Ulkomaille en pienoismallien takia lähde.

Minua pännii moni asia, mutta olen hiljaa. Ehkä pitäisikin olla hiljaa, mutta avaan sanaisen arkkuni tämän kerran. Katsotaan mitä käy.

Deep Inside Screaming (breyer trad, marwari) pyllistää.