Miten mallailuni on muuttunut?

Heips!

Tuijottelin mallejani ja mietin, että mitäs tänne blogiin voisi pohtia. Ajattelinkin sitten että miksi en kirjoittaisi tekstiä siitä miten hararstukseni on alkanut ja miten se on ajan myötä muuttunut. Miten nykymallailuni erottuu alkuajan tai vuoden takaisesta? Kuvituksena jo nähtyjä kuvia, mutta eiköhän ne ole aiheeseen sopivia.

Tämä on sellainen aihe josta haluan kirjoittaa myös osin erään Pienoiskavioon tulleen kommentin takia (ei siitä sen enempää, herätti vain paljon ajatuksia niin minussa kuin myös ilmeisesti Afuzessa). Jotenkin haluan valottaa vielä enemmän tätä harrastustaivaltani. Lisäksi haluan muistuttaa, että vaikka sanon harrastukseni kehittyneen, se ei tarkoita että harrastukseni olisi kehittynyt jotenkin paremmaksi muiden rinnalla vaan sitä että harrastukseni on muuttunut erinäisten tekijöiden perusteella tähän. Kehitykseenhän yleensä tarvitaan tekijöitä oli se sitten harjoittelu, kokemukset tai vaikka vain aika, kehitys ei aina tarkoita sitä että muututaan paremmaksi. Ihan yhtälailla voi tapahtua negatiivista kehitystä.

Mikään harrastus tuskin pysyy samoilla urilla koko sitä aikaa kun yksilö harrastaa. Yleensä muutosta ja varsinaista kehitystä parempaan tapahtuu (esim. urheilija päihittää vanhat ennätyksensä tai koiran koulutuksessa vanhat haasteet saadaan ratkottua ja päästään uuteen kilpailuluokkaan ja kohdataan uusia). Oma mallailuharrastukseni on sisältänyt jo nyt valtavan määrän muutosta, välillä ollaan menty taaksepäin ja välillä eteenpäin. Tai tuo taaksepäin ja eteenpäin on ehkä väärä tapa sanoa asia. Ennemmin liikkunut sivulta toiselle, aloitettu vasemmalta liikuttu oikeaan päin, kun ollaan melkein keskikohdassa ollaan menty takaisin vasempaan...

Touhuhan alkoi tosiaan ihastumisesta schleicheihin. Schleich onkin merkkinä minulle hyvin lähellä sydäntä juuri tämän takia. Tietenkin schleich ei enää ole yhtään sillä tasolla kuin schleich oli tämän vuosikymmenen alkupuolella jolloin merkkiin tutustuin. Uudempia schleichejä ei kokoelmiini tule, uhreiksi niitä voin kyllä hankkia. Vanhempia hankin kyllä jos tilaisuus tulee ja malli on ollut ostoslistalla pitkään.

Mutta, tosiaan aikoinani ihastuin schleicheihin ja silloin ihan leikkimielessä. Schleichit ovat leluja, sanoi kuka mitä vaan. Toki niillä voi olla muutakin virkaa tottakai, mutta merkkihän on ensisijaisesti lelumerkki. Silloin alkuaikoina kokoelmaani tuli alkuun villieläimiä ja jossain vaiheessa innostuin hevosmalleista. Ensimmäiseksi sain joulun alla äidiltäni vanhan andaluasialaistamman sekä tinker orin. Nimekseen nuo kaksi saivat Fiona ja Hercules. Mallit kulkevat edelleen noilla nimillä. Siitä se sitten lähti.

Hercules ja Fiona

Noiden kahden jälkeen aloin hankkimaan hevosia ja muitakin schleichejä kovaan vauhtiin. Taisivat mennä kaikki rahani joko schleicheihin tai sitten koiriini. Tuolloin jokainen schleich sai oman nimen, jotka olivat yleensä yksinkertaisia nimiä niinkuin Fiona tai Toffee (Toffee on saanut pidemmän nimen nykyään). Tuolloin osasin ulkomuistista nimetä jokaisen schleichin ja leikin malleilla päivittäin. Minulla oli itsetehty pahvitalli, joka ei missään nimessä oikeassa elämässä esimerkiksi karsinakokojen suhteen olisi lainmukainen. Tietenkin kyse oli "vain" leikistä, joten ei se niin tarkkaa ollut.

Tuohon aikaan en muutenkaan oikein tiennyt mitään hevosista. Tiesin, että hevoset ovat isoja ja tiesin porukan maksavan maltaita päästäkseen ratsastamaan ratsastuskouluissa. Leikeissä mentiinkin aika paljon mielikuvituksella. Toki touhuun päästyäni aloin oikeasti oppimaankin jotain hevosista. Opin esimerkiksi rotuja, ratsastuslajeja, yksinkertaisia eleitä yms. Tuolloin ei kuitenkaan kiinnostanut niin paljon kaikki mahdollinen väreistä yms. joten edelleen nykypäivänäkin asiat ovat minulle aika epäselviä. Kiinnostus on kuitenkin kova, joten ehkä minäkin joku päivä aiheesta tiedän oikeasti jotakin.

Tuolloin myös mallien nimien lisäksi asuivat kaikki hevoset samassa tallissa. Tallilla oli omistajat, vakiratsastajat, työntekijät jne. Tallin nimenä oli Kaikenkarvaisten talli. Nykyään en koskaan nimeäisi tallia (tai oikein muutakaan) noin, mutta lapsen mielessä tuo oli aivan tosi hyvä nimi.  Toki koen edelleen olevani ihan lapsi ja koen näin varmaan vielä pitkään.

Luonnollisesti maatalouden ja mm. nautojen kiinnostaessa minua alkoi touhuun mukaan astumaan myös "maatilan eläimiä" niin naudoista aina sikoihin. Alkuun kuuluivat nämä eläimet omalle maatilalleen joka pyöri tallin ohella. Kuitenkin tuolloin leikin schleicheillä edelleen. Tämän takia koin erillisen tallin ja maatilan haastaviksi. Näin ollen yhdistin maatilan ja tallin. Tälle ei tainnut koskaan olla mitään järkevää selitystä (siis sille miksi maatila ja talli yhdistyivät yms.), mutta olihan kyse leikistä joten ei sillä ollut väliä. Hämärästi saatan muistella, että taisivat maatilan ja tallin omistaja mennä naimisiin joten nämä yhdistyivät. Aivan varma en tästä ole.

Tuon tilan nimi oli Kastevuoren tila, ja varmaan joku sen vieläkin muistaa. Kastevuoren tilalla oli valtavasti eläimiä ja lajikirjo oli myös laaja. Yhdelle tilalle mahtui tosiaan iso tallillinen hevosia. Tismalleen niitä tallirakennuksia oli oikeasti ainakin neljä, mutta pitihän jokaisella hevosella jonka omistin olla oma karsina. Tämän lisäksi tilalla oli lehmiä, koiria, kissoja, vuohia, kanoja, lampaita, kaneja ja sikoja. Ainakin. Jokaisella eläimellä nimi jonka ihan oikeasti muistin. Oikein mitään ei ollut kirjattuna ylös, ja esim eläimillä ei ollut koskaan luonteita. Tilan elämä oli hyvin seesteistä ja vaivatonta.

Tilan päärakennus, tilan kissat sekä penkillä Matti-niminen ihminen. Huomaa post-it lapulle kirjoitettu "hoitsulista" ja mm. aivan liian pieni kerrossänky nurkassa. Päärakennus oli vanhassa lundbyn nukkekodissa, joka nykyisellään on hävitetty.

 Tilalla oli valtavasti rakennuksia tallien lisäksi. Jokaista eläinlajia varten olivat omat rakennukset aitauksineen ja kaiken lisäksi oli tilalla päärakennus. Päärakennus oli tosiaan nukkekodissa. Päärakennuksessa taisi asua tilan kaikki omistajat vanhempineen ja tyyliin sukulaisineen. Päärakennuksen sisällä oli myös satulahuone. Koko päärakennus oli aivan hävettävän ruma, mutta niin olivat kaikki muutkin rakennukset. Noihin aikoihin ei mua oikeesti kiinnostanut realistisuus niin paljon koska kyse oli edelleen leikistä. Tärkeintä oli käytännöllisyys ja se, että tilalla oli kaikki tarvittava vesivessasta liukuoviin lampolassa. Kaivelin blogiin tungettuja kuvia rakennuksista, ne ovat ihan karseita. Älkää menettäkö järkeänne niitä katsoessanne.

Aivan looginenhan tuo satulahuone oli...

Tämä taisi olla jonkun makuuhuone ja samalla koirahuone :D

Koska vessa on tärkeä näyttää :D Mutta hei oikeesti katsokaa mitö taidetta toi suihku on

Leikin, että noi tammenterhot oli jotain hevospalloja joita tilan hevoset sai virikkeeksi aina välillä.

Keittiö, seinällä aivan upeita ruusukkeita

Päärakennus eli kirjahyllyssä, joten siellä oli tuommonen sivukujajuttu jossa säilytettiin kottikärryjä

Katsokaa hyvänen aika miten pieniä karsinoita...Ja ihailkaa arabin loimea :D

Tässä oli nuo aidatkin oikeasti hienot. Taitaa tämä mestariteos olla viimeisiä ellei peräti viimeinen rakennus jonka tein

Siinä Fiona schleichin vanhassa tallissa. En tiedä mitä tuo ihminen säätää tuon riimunnarun kanssa, aika vaaralliselta näyttää

Touhun ollessa vielä osittain leikkiä, mutta kuitenkin hiukan vakavoiduttuaan perustin SM:än. Blogin nimi oli alunperin niinkin karsea kuin "schleich-blogi" josta blogin osoitekin johtuu. Aina välillä mietin osoitetta vaihtavani, mutta pelkään ettei lukijat löydä tänne joten annan sitten tuon vain olla. Noihin aikoihin kokoelma koostui edelleen pelkistä schleicheistä, joten olihan tuo nimi sinänsä ihan looginen.

Blogin aloittaessani aloin oikeasti kuvaamaan malleja ja alkoi homma vakavoitumaan. Blogia selatessa saa jo aika hyvän kuvan kaikesta. Tykkäsin ottaa karseita kuvia schleicheistä ja edelleen minulla oli vain schleichejä. Blogin aloituksen jälkeen kuitenkin aloin vasta tajuamaan kunnolla mitä on mallailu ja aloin muunmuassa haaveilemaan omasta breyeristä. Ajattelin että joku päivä minulla on edes yksi traditional. Upsista, kuinkas kävikään, nyt tradeja on pari hyllyllistä. Edelleen vähän, mutta silti niitä on.

Viime vuoden puolella ostin vihdoin järkkärin ja kuvien laatu parani huomattavasti. Kivempaa kun saa paljon siedettävämpiä kuvia ja toisaalta voi itse paremmin yrittää kehittyä kuvaajana.

Yksi ensimmäisiä järkkärikuvia. Tämän jälkeen sitä oppikin sitten lisäämään ne vesileimat.

Kun käsiin sai jotain niinkin hienoa kuin breyerit, lähti into schleicheistä aika nopeasti pois.  Breyerit ovat nykyään se, mitä pääasiallisesti keräilen. Kun breyereitä oli hankittu parin vuoden ajan uskaltauduin tämän vuoden alussa tekemään ensimmäisen repainttini. Aina olin halunnut kustomoida yms. mutten koskaan uskaltanut, tai osannut hankkia materiaaleja. Afuze potki pyllylle ja kannusti hankkimaan ainekset ja yrittämään. Sitten syntyikin Abundiantus Fructum eli tutummin Abu.

Abu

Abun jälkeen syntyi Rain eli Black Rain. Pari koirarepaintia ja yksi kustomihevonen. Kustomin kuvia en ole näköjään vieläkään saanut editoitua... Huoh, pitää siihen päästä jossain vaiheessa. Lisäksi olen vihdoin onnistunut tekemään tosissaan myös varusteita. Tätä kun kirjoittaa niin tuleekin himo alkaa tekemään taas jotain varustetta.

Rain

Tangon oma riimu

Letspu mallina riimulle ja riimunanrulle, jotka menossa Afuzelle.

Nyt ollaankin sitten kai nykyhetkessä. Paljon mallailuun liittyvää on tapahtunut ja paljon voisin blogittaa. Ongelmana on vain ajan sekä energian puute. Ei jaksaisi tai ehtisi kuvata, editoida kuvia ja sitten blogittaa asioita. Eihän siinä, on ne opiskelut ja koirat etusijalla ja blogi sitten vasta varsinaisen mallailun itsensä jälkeen. Viimeaikoina sitäkään ole ihan niin paljon ehtinyt tehdä kuitenkaan.


Olisiko teillä jotain postaustoivetta? Blogitettavaa siis löytyy, mutta enemmän fiilistä olisi tämmöisiin erikoispostauksiin tai vastaaviin. Lisäksi vuosi vaihtuu pian joten sen takia on ainakin yksi postaus suunniteltu kyllä jo.