Ensimmäinen OSC

 Viime kuussa valmistui elämäni ensimmäinen OSC eli originaali. En olisi varmaan normaalisti näin heikkona muotoilijana olisi tällaista työtä aloittanut. Ongelmaksi kuitenkin ilmeni modelliversumini tarpeet. Orvo nimittäin on koiraharrastaja ja kasvattaa pumeja. Maailmassa ei pumimalleja oikein löydy, saati oikeassa skaalassa. Niin oli siis pakko istua työpöydän ääreen ja aloittaa ensimmäinen originaali.

Pumi on rotu, jota itse kasvatan joten referenssinä oli ihan vain omat koirani sekä ulkoa osaamani pumin rotumääritelmä. Sinänsä kätevää, tiedän tarkalleen millainen pumi on sisältä ja päältä, ja tarvittaessa vertasin omiin koiriini. Tämä ei kuitenkaan ole mikään koirieni pohjalta tehty malli, se ei esitä yhtäkään nykyistä tai edesmennyttä koiraani. Se on asia jonka tekemisen säästän siihen kun uskon osaavani muotoilla tarpeeksi hyvin. 

Tällaisessa kohteessa on toki sekin etu, että on helppoa kehittyä itse kun jokaisen virheen näkee heti. Osaaminen kun on tarpeeksi suuri aiheesta on kivuliaan tietoinen näkemästään ja sen tasosta. Virhelista olisikin tälle mallille melko pitkä, ja keskustelinkin Afuzen kanssa jo siitä kannattaako aivan kaikkea sanoa. Onhan tässä paljon kaikkea mielessä.

Materiaalina tässä uroksessa on super sculpey, johon rakastuin syvästi. Aivan ihana massa! Tämä tulee olemaan materiaalivalikoimassani aina. Luuranko sisälle on tehty yksinkertaisesti rautalangasta ja foliosta. Super sculpey on polymeerimassa, joten se tulee käyttää uunissa. Uuni rajaakin materiaaleja joita voi tällöin luurankoon laittaa. Tapani mukaisesti maalasin mallin pigmenteillä, silmät ja nenän maalasin akryylimaalilla ja lakkasin lyran modello-lakalla kiiltäviksi. 

Yllättäen vaikein asia tässä mallissa oli maalaaminen. Jotenkin sitä kuvittelisi että harmaa on helppo väri, mutta voin kertoa ettei ole. Toki asiaa varmasti auttaisi jos minulla olisi valmiiksi eri harmaansävyjä ja esim hopeaa pigmenttinä. Nyt tähän on käytetty mustaa, valkoista ja hiukan sinistä pigmenttiä. Miten voivatkin koirat olla niin vaikeita maalata kun hevoset on hauskoja ja helpohkoja?

Tähän väliin maininta... Tämä postaus ei varmasti näytä hyvältä tai samalta kuin edelliseni. Blogger on päivittänyt käyttöjärjestelmänsä ja noh... en tiedä kuka olisi tähän muutokseen tyytyväinen. This is a horror show! Mikään ei enää toimi järkevästi, toivon joululahjaksi sitä että blogger palaa entiseen tai jotain tehtäisiin tälle asialle. (Yksi asia lisää missä vuosi 2020 on pettymys!)

Pojan kutsumanimi on Jaska, virallisen nimen päättäminen onkin sitten vaikeampaa. Jaskan kaula on aivan liian pitkä ja haluaisin sille enemmän massaa. Takajalat ovat hiukan liian kaukana toisistaan, ja joistakin kulmista takajalat eivät näytä suorilta. En keksi pumia jolla olisi sisäkierteiset takajalat, mutta Jaskalla on. Tai sitten Orvo ei vain osaa trimmata ja luo turkilla koiralleen virheitä.

Silmien muotoiluun naamakarvojen kanssa pitää vielä keksiä selkeästi jokin fiksumpi tekniikka. Nyt silmät ovat aivan liian piilossa. Lisäksi nenä on VALTAVA, eikä koirilla noin leveää nenää muutenkaan ole. Kaikkinensa mittasuhteet ovat Jaskan suurin ongelma. Haasteellista muotoilla, kun se luuranko (tai siis armour) siellä sisällä ei enää taivu sitten kun siihen lisää massaa ja on vaikea arvioida paljon esim foliota kannattaa lisätä tai kuinka paljon massa lisää tai vähentää mittoja. Lisäksi esim. rintakehän muotoilussa olisi säästänyt valtavasti massaa jos olisin vain rohkeasti lisännyt luurankoon täytettä.

On yllättävän haastavaa tehdä työ, jonka kohteen tuntee näin hyvin. Se on omalla tavallaan etu, mutta samalla haitta koska siitä tuloksesta ja kaikesta osaa olla ekstrakriittinen. Kriittisyys ja virheiden näkeminen itse on hyvä asia, mutta esim tekovaiheessa kun taidot eivät vastaa näkemystä asiasta on todella vaikeaa saada mitään valmiiksi. Lopulta tämänkin kanssa vain oli pakko päättää että en hinkkaa lisää jokaista asiaa. Seuraavissa töissäni voin sitten taas olla alusta alkaen fiksumpi. Mahdollisuus kehittyä on ihanaa!