sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Question Everything and still Back For More

Koska itse tykkään kirjoitella oikeasti sillä tyylillä jolla kirjoitan ainakin omasta mielestäni parhaiten, niin kirjoitetaan nyt sitten semmoista postausta.

Pohdin tuossa, että mikä tekee mallailusta niin hienon harrastuksen. Tai ehkäpä elämäntavan. Juuri olin lenkillä ja saadessani hengittää ihanan kirpeää pakkasilmaa ja kaiken lisäksi oli pimeää -siis juuri sellaista, missä olen itse parhaimmillani ja viihdyn parhaiten- tajusin tämän oikeasti olevan elämäntapa. Mikä erottaa elämäntavan harrastuksesta? Omasta mielestäni ainakin se, että elämäntapa on kuin asia jota hengittää, ja jotain jota ilman ei olisi koskaan onnellinen.

Rakastan kaikkea pientä ja yksityiskohtaista. Kun teen pienoismalleja pääsen nipottamaan juuri tästä: jokainen milli merkitsee, joskus kokonainen millimetrikin olisi oikeasti liikaa. Kaikki on pientä ja yksityiskohtaista, sitä siis miten itse maailman oikeasti koen. Kaiken voi viedä vielä yksityiskohtaisempaan, kaikesta voi tehdä tarkempaa. Koskaan mikään ei ole tarpeeksi.

Mallailu on asia, joka aidosti tekee minut onnelliseksi aina. Jollekulle on vaikea ymmärtää miten joku tämmöinen voi oikeasti tuottaa niin paljon iloa. Toisaalta itse en voi käsittää tämän hetken muotiharrastusta eli salilla käymistä. Kuka haluaa mennä hikoilemaan toistoja sisälle monien muiden ihmisten keskelle? Ei kiitos. Otan mieluummin talvipakkaset ja yömyöhän pimeyden jossa saan keskittyä paljon luonnollisempaan liikkumistapaan eli kävelyyn. Ja mitä parempaa rinnallani parhaat ystäväni, koirat. Elämässä on kaksi asiaa joita ilman en olisi onnellinen. Koirat ja mallailu.

Koskaan et voi mallittaa kaikkea. Et ainakaan normaalin ihmiselämän aikana. Tai jos voitkin, niin epäilen että kaikki mallittamasi on oikeasti niin hyvin tehty, ettet halua vähintään tehdä uutta versiota tms. Kaiken maailmassa voi mallittaa. Ja sitten kun olet sen kaiken mallittanut on aika käyttää mielikuvitusta. Ja sitten mallittaa oman mielikuvituksen tuotteita. Aiheet eivät lopu.

Itse haluaisin mallittaa about kaikki eläimet joita maa päällään kantaa. Ja toisaalta haluaisin mallittaa vaikka mitä mielikuvitukseni tuotoksia, onneksi ainakin osan olen ehtinyt mallittamaan. Toisaalta myös mielikuvitukseni  tuotteet voisi mallittaa muillakin väreillä, eri asentoihin, erilaisin ilmein... Loppumaton suo. Toisaalta en koskaan halua tästä suosta ulos.

Koen käsittämätöntä onnea jo katsellessani pienoismallejani. Joku sanoisi sitä materialismiksi. Mutta ei, materia ei loppujen lopuksi tee minimalistista minua onnelliseksi. Pienoismalleja katsellessani näen paljon enemmän kuin materiaa. Näen taidetta, näen inspiraatiota, näen silmissäni kuinka joku niistä muuttuu pian eläväksi. Voin vain kuvitella kuinka esimerkiksi Faaraon (American Pharoah) jalat liikkuvat ja kuulen sen kavioiden kopseen. Näen kuinka Midnight Messiah kävelee ulos vitriinistäni.

Sitten tuijotan vuosia vaikka jotain schleichiä enkä saa sitä liikkeelle. En vaikka yrittäisin. Breyerini ilmentävät räjähtävää voimaa joka vilkaisulla. Schleichit vain jököttävät siinä muovinpalasina. Ai että haluaisin saada schleichini liikkeelle. Jopa yksittäinen paponi josta on jo johonkin liikkuu, Bad Moon Ritual todellakin liikkuu. Mutta ei. Samalla hyllyllä Judo Moves vain seisoo. Ja yrittää esittää jotakin.

Vaanha kuva jossa Judo Moves yrittää esittää jotain.

Joku syö vielä miut kun julkaisen saman kuvan kahdessa peräkkäisessä postauksessa, mutta sitten syö. Bad Moon Ritual on papon malli ja sekin liikkuu.
Midnight Messiah liikuu hyvin uhkaavan näköisesti hyllyssäni. Ehkä se joku päivä päättää ettei vitriinikaappi ole tarpeeksi jännä paikka.


En edes halua tietää minkälaiset rahat olen malleihini pistänyt, tiedän kyseessä olevan ainakin tuhansia euroja. Toisaalta tarvitsisin lisää pigmenttejä, siveltimiä, maalaus- sekä massailualustat. Tai itseasiassa kaksi massailualustaa... toisen kustomointiin ja toisen erilaisille massoille kuten silkille ja fimolle. Tarvitsisin ainakin kahdet kunnon pihdit lisää, ainakin kultaista rautalankaa parissa paksuudessa, lisää siveltimiä (tarkoituksellisesti mainitsin tämän useamman kerran), puumateriaalia, muitakin värejä nahkaa... Ja sitten niitä malleja. Onneksi uhrihyllyllä on uhreja jonkin verran, että jos ehdottomasti haluan vain sählätä pigmenteillä niin se on aina mahdollista. Pitäisi pohjamaalata kaikki just in case.

Ja tiedättekö kun minä tarvitsen vähintään 30 tunnin pituiset vuorokaudet. Pliis, antakaa valveillaoloaikaa jonka saan viettää lukioni ulkopuolella ainakin pari tuntia lisää päivään. Sillä parilla tunnilla tekisin paljon. Nyt elämäni on oikeasti vain opiskelua, koiria ja sitten säälittäviä yrityksiä räpeltää mallailua johonkin väliin. Ja sitten pitäisi ehtiä vielä nukkumaankin.

Positiivista tällä hetkellä on se, että sain vihdoin vitriinikaapin malleilleni. Toisaalta pitäisi kuvata. Pitäisi kuvata tuo vitriinikaappi, uusimmat mallini, uusimmat luonnokseni ja sitten jotain kuvia ihan vain sen takia että tarvitsen erilaisia kuvia. Blogikin pyörii vaan vanhoilla samoilla kuvilla. Tai sitten ei pyöri. Kun ei ehdi. Tai silloin kun ehtii niin melkein mieluummin ottaa käteen proedgen ja leikkelee nahkaa ja tuottaa jotain. Tosiaan jotain. En tiedä miksi edes kutsua varusteräpellyksiäni. Kyllä, koen alemmuuden tunnetta vähän väliä. En vain ehdi kehittymään sitä tahtia kun haluaisin. Toisaalta en valitakaan, sillä nautin opiskeluistani ja koirien kanssa vietetyistä tunneista.

Mallailu on vain todella monipuolinen harrastus. Usein kun kerron tästä niin ihmiset kysyvät ensin että "mitä sä siis teet noilla?". Selitä nyt siinä sitten että about vain mielikuvitus on rajana. Toisaalta monille tuntuu olevan vaikea käsittää ettei mallailu hevosilla (tai muilla eläimillä, tai ylipäänsä sellaisena kuin se itsellä esiintyy) oikeasti ole mitenkään ihan ufoa sille geneeriselle pienoismalliharrastajalle. Yhtälailla minäkin pyrin luomaan asioita pienoiskoossa, kuvaan niitä, kustomoin valmista, ostan valmista... Toisaalta mietin välillä miksi ylipäänsä pienoismallihevoset täytyy erotella niin kovasti muusta pienoismalliharrastuksesta. Ja toisaalta miksi nukkekoditkin erotellaan tästä? Samaa harrastusta kaikki tyyni, eri ihmiset vain keskittyvät tuomaan eri asiat pienoiskokoon. Ja toisaalta kyllä hevosmallareissakin eri ihmiset painottavat eri asioita, toinen kustomoi, toinen kuvaa ja toinen tekee varusteita. Eikä mikään sulje toista täysin pois.

Yhtälailla minä hevosmallarina pidän hyllyssäni nautoja, koiria ja joitain muitakin eläimiä. Toki ehkä pienoismallijunalle ei samalla lailla tehdä varusteita MUTTA siihenkin tehdään jotain aiheeseen liittyvää tavaraa pienoiskoossa. Ei varustaminen oikeasti edes eroa. Ehkä erona on se, että geneerisestä pienoismallikaupasta ei saa ihan kaikkea mallailuun. Tosin mistäs minä tiedän jos joku erikoistuu pienoismallilentokoneiden värittämiseen pigmenteillä varsinaisten maalien sijaan.

Tämä on selkeää sunnuntai-illan väsyneiden aivojen pohdintaa. Ehkä joku saa tästä jotain irti. Tai sitten ei. Anyways julkaisen tämän ja oletan jonkun iloitsevan tämän lukemisesta.


4 kommenttia:

  1. Tätä oli tosi kiinnostava lukea, oli hyvää asiaa ja pohdintaa, ja sulla on niin persoonallinen kirjoitustyylikin. :) Lisää tällaisia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lisää tulee kyllä, tykkään niin kirjoittaa näin. Oli todella piristävä kommentti. Pitäisikö nyt kaivaa esiin kaikki roomanini ja jatkaa niitä?

      Poista
  2. Hyviä mietteitä! ^^
    Samaistun myös hyvin tuohon miksei päivässä voisi olla enemmän tunteja mallailulle, tai ylipäätään kaikille harrastuksille. Toisaalta sitten on entistä iloisempi, kun joskus sitä ylimääräistä aikaa liikenee ja saa taas aikaan jotain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta voisi myös pohtia onko tuntien riittämättömyys vain kuvitteellinen asia? Onko yhteiskuntamme ja maailmamme vain sellainen, että hukumme tietoon ja tehtäviin asioihin? Mikään ei riitä? Voisin lähteä pohtimaan tätäkin pidemmälle :D Pitää kohta tehdä joku blogi jossa vain anonyymisti pohtii kaikkea omituista :D

      Poista

Hengissä ollaan

 Mitä tänä hiljaisuuden aikana olen puuhaillut? No, vähän kaikkea. Rakastan syksyä ja talvea, vihdoin on pimeää ja sääkin on inhimillinen. N...