tiistai 6. marraskuuta 2018

Fill This Blank Space

Heips! Tänään pitkästä aikaa julkaisen.

Aiheena ensimmäinen ihan kunnon kustomini ikinä. Kyseinen kustomi perustuu papon percheron ruunaan, johon Afuze piirsi uuden jouhituksen. Tuohon kuvaan sitten pohjaa koko sotku. Ilme ei ihan tuon kuvan mukainen ole jne, mutta keskityinkin jouhitukseen.


  Koko malli on ollut valmiina jo jonkin aikaa, mutta en ensin saanut aikaiseksi sitä kuvata ja sittemmin ovat kuvat odottaneet editointia pitkän aikaa. Vihdoin jaksoin ne editoida, ja nyt olisi aika esitellä Fill This Blank Space eli tutummin "Tyhjä". Tyhjä on vuonohevosen ja tinkerin risteytys, väriltään punahallakkosabino. Tyhjä on ensimmäinen hullunkurisesta joukosta jossa yhdistelen kaikkea erikoista ja yritän tehdä mahdollisimman outoja värityksiä, jotka kuitenkin geneettisesti olisivat mahdollisia.


 Koen Tyhjän hännän olevan ihan onnistunut ensimmäiseksi jouhituksekseni, ja myös vuohiskarvat miellyttävät itseäni. Harja oli suuri haaste, ja se voisi olla kovin erilainen. Tämän mallin maalaaminen oli haaste, värissä on niin monta kerrosta. Jatkossa tekisin tällaisen työn pigmentin ja akryylin sekoituksella, eli pohjaväri (punahallakko) alle pigmenteillä ja sitten sabinomerkit päälle akryyleillä. Nyt kerroksia on aivan liian monta ja koko hevosen saaminen ollenkaan tasaiseksi pinnaltaan mahdottomuus. Ennen tämän tekoa pohdin pohjavärin tekemistä pigmenteillä, mutta jostain syystä päädyin tähän. Ensikerralla eri tavalla!





 Ylläolevassa kuvassa todistetta punahallakoudesta, eli hevosen siima. Sen kanssa tappelin vaikka kuinka pitkään... Jokin kynä toimisi tässä ehkä paremmin kuin sivellin.



 Maalipinnan epätasaisuus tulee tässä valkoisessa värissä erityisen hyvin esille, ja varsinkin siellä, missä on massaa lisätty tai poistettu on jälki rumaa.





 Harjan tulisi koostua useammasta osasta, mutta massa tapasi irtoilla ja katkeilla, kun siihen yritin saada oikeanlaista tekstuuria, pitänee tähän harjoitella jotain tekniikkaa tms. Harjan alue muutenkin oikean korvan alla on huonon näköinen, siinä ei näy selkeää rajaa siihen missä menee otsatukka ja missä ei, jostain syystä. Tyhjän korvat irroitin ja tein itse uudet, korviin olen jopa ihan tyytyväinen, sillä ne nyt tunnistaa korviksi.












Tyhjä oli haastava projekti, mutta ei silti lannistanut minua vaan antoi kyllä intoa yrittää uudestaan ja lisää. Saa nähdä miten saan muita projekteja valmiiksi, sillä tekeillä on mm useampi OSC, kustomia ja repaintia. Koko kesä ja syksy mennyt ihan hiljaiseloa bloginkin ulkopuolella tämän harrastuksen suhteen. Nyt kuitenkin alkoi jonkinlainen into tulemaan pintaa, katsotaan mihin se vielä johtaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hengissä ollaan

 Mitä tänä hiljaisuuden aikana olen puuhaillut? No, vähän kaikkea. Rakastan syksyä ja talvea, vihdoin on pimeää ja sääkin on inhimillinen. N...