keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

comeback tai kuolleista nouseminen?

Kauan on tullut taukoa pidettyä.
Nyt alkaa prosessi nimeltä "paluu".
Ainakin vähäksi aikaa.
Vähintään kuvaamisen muodossa.
En sano mitään vielä virallisesti.
Älkää toivoko liikoja.
Tervetuloa takaisin blogini pariin!
Tauko kesti pitkään. Sen aikana on taphtunut paljon, muttei schleicheille. Ne ovat nököttäneet kiltisti pölyyntymässä. Voi raukkoja... Toivokaamme, että tämä aika on ohi!
Innostuksen saa syttymään kun selailee mahtavia schleich kuvia ja sivuja. Ottaa itseään niskasta kiinni, ottaa kainaloon schleichejä ja käteen kameran, kävelee ulos. Ja tajuaa kesän olevan täällä. Täytyypi tehdä tsekkaus kaikkien ihanien ötököiden koteihin ja käydä kertomassa, että Kastevuoren tila saattaa avata ovensa vielä!
Mutta, hei mitä on tapahtunut? "Tauko kesti pitkään. Sen aikana on taphtunut paljon," noh, minä olen rakastunut moniin asioihin; keppareihin, divergentiin, uuteen puhelimeeni, instagramiin... Toisaalta merkitykselistä on se, että minä tunnen muuttuneeni. Olen kasvanut. Schleichit eivät ole enää sama asia, ne ovat kuvauskalustoa. Pahoin pelkään, että näin se pysyy. URL puolella näette saman vanhan kaven, joka järjestelee ja osallistuu kisoihin, vastailee kaikkien viesteihin, yrittää auttaa jos se on mahdollista, kuvaa schleichejä, mutta, enää en välttämättä tee niille varusteita. Olen aikoja sitten päättänyt, että schleichit kuuluvat elämääni vielä 10 vuoden päästä. Olen siis päättänyt en toivonut tai olettanut.  So here we go...
Kuitenkin loin nyt instan Kastevuoren tilalle ja keppihevostallilleni. Nimi on zifiakave . Yritän laittaa sinne ilmoituksia comebackista yms.
Noh, tänään tuli fiilis, että "pakko päästä kuvaamaan". Joten siinä sitten valkkasin 3 hevosta kainaloon, napapsin rakkaan kameraotukseni ja kävin ottamassa pari kuvaa. Määrä jäi vähäiseksi kun en oikein ehtiny enkä niiiiin paljon viittinyt kun oli koira meillä trimmattavana ja äippä trimmas ulkona, en siis häpeä harrastusta, mutta olen kuitenkin 14 niin vähän varauksella mennään... Kai näillä postauksen kuvittaa... Joten olkaatte hyvät, kuvissa esiintyvät friisiläisemme, eli Antsku, Diego ja Esme.





P.S. Seuratkaa mua instassa niin seuraan takas :) Eli siis seuratkaa zifiakave

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hengissä ollaan

 Mitä tänä hiljaisuuden aikana olen puuhaillut? No, vähän kaikkea. Rakastan syksyä ja talvea, vihdoin on pimeää ja sääkin on inhimillinen. N...