perjantai 19. toukokuuta 2017

Kobo aura edition 2

 Heips!
Tämä postaus ei liity about mitenkään SM:än varsinaiseen sisältöön, mutta haluan tämän kuitenkin jonnekin julkaista!
Sain syntymäpäivälahjakseni helmikuussa e-kirjan lukulaitteen. Suomessa näitä on vähemmän, mutta esim jenkeissä noin joka toisella ihmisellä on tällainen. Miksi sitten hankkia erikseen laite e-kirjojen lukemista varten kun voisi lukea vaikka tabletilla? Koska, lukulaite on suunniteltu lukemista varten. Jos luet tekstiä kolme tuntia vaikka puhelimen näytöltä, rasittuvat silmäsi oikeasti paljon enemmän. Lukulaitteiden näytöissä ei ole värejä, ne eivät heijasta jne. Lisää esim täältä.
Tosissaan minulla on kobo aura edition 2. Kyseinen laite maksois vekkokaupasta sen 150 €, mielestäni ihan hyvä hinta. Olen todella tyytyväinen valintaani siitä, etten ostanut ihan halvinta/vanhinta laitetta. Toisaalta ne kalliimmat kobot olisivat olleet taas jo liian kalliita makuuni. Kyllähän sitä pitää jäädä rahaa itse kirjoihinkin! :D

Ajattelin nyt alkuun listata hiukan plussia ja miinuksia ja sitten kertoa niistä tarkemmin.

Plussat
  •  Hyvä koko (paino sekä näytön koko)
  • Ergonominen käteen, kätevä pidellä vaikka lukisi pidempäänkin
  • Kirjasinkokoa, fonttia jne. saa säätää oman maun mukaan
  • Näytönkirkkautta saa säädettyä myös vain liuttamalla sormea näyttöä pitkin
  • Helppo käyttää
  • Voi yliviivata, kirjoittaa muistiinpanoja sekä esimerkiksi "koirankorvata" sivuja
  • Sanakirja

Miinukset
  •  Ei mitään salasanaa tms.
  • Lukutilastoissa voisi olla lisää tietoa
Tosissaan laite on mukavan pieni ja kevyt. Mukavaa erityisesti silloin kun lukee sängyssä! Kädet eivät väsy ja muutenkin esim. silloin kun kobo on laukussa on se siellä aika huomaamaton lisä. Kobossa yksi parhaista puolista on se, että siitä pystyy tekemään juuri oman näköisensä. Voit muokata kaikkea fontista ja kirjasinkoosta aina vaikka siihen mistä kohtaa näyttöä napauttamalla tapahtuu mitäkin.
Näytönkirkkautta voi lukiessa säätää liuttamalla sormea näytön vasemmasta alalaidasta ylöspäin. Tosi kätevää esim. silloin kun luet pimeässä ja et ole muistanut laittaa näytönkirkkauksia päälle ennen lampun sammuttamista (ei tarvitse nousta sytyttämään valoja! Laiska tykkää). Kobossa on varmasti paljon muitakin hauskoja pikkuniksejä, joita en ole vain löytänyt.
Kätevää on myös se, että voit oikeasti tehdä ihan hirveät määrät merkintöjä kirjoihisi. Voit yliviivata, kirjoittaa muistiinpanoja tai vaikka ns. "koirankorvata" sivuja. Itse olen yliviivannut esim. nimiä ja kirjoittanut muistiin kuka on kyseessä oleva henkilö (usein en muista hahmojen nimiä edes lukemisen aikana saati sitten kirjan loppuun luettuani...). Käytin tätä myös hyödyksi löytäessäni kieliopillisesti outoja lauseita (luen englanniksi), jotka sitten merkitsin ja menin kysymään opettajaltani näistä asioista. Tämä on kätevää, esim kieltä oppiessa, lukiessa ei aina jaksa selvittää asioita joita ei tiedä.
Lisäksi kobossa (niinkuin käsittääkseni suunnilleen kaikissa lukulaitteissa) on sanakirja. Se on kätevä piirre, varsinkin kun itse luen kielellä jota opiskelen. Välillä tulee vastaan niin outoja sanoja, ja ennen olisin vain kohauttanut harteitani ja olisi sana jäänyt ikuisesti selvittämättä. Nyt koboa käyttäessäni painan vain sanaa ja saan heti selityksen. Kätevää, oppii paljon enemmän "hienoja" sanoja (ylppärit ja hyvät tulokset englannista, here I come!).
Negatiiviset asiat eivät ole varsinaisesti itse laitteessa. Toivoisin, että koboon saisi salasanan. Periaatteessahan tämä ei ole mitenkään välttämätön juttu, mutta olisi kiva jos saisi omat lukemiset suojattua.  Toinen puoli on se, että kun kobossa on tosiaan lukutilastot, niin olisi mukavaa jos niissä olisi vielä enemmän tietoa. Esimerkiksi kun kobo sanoo, että olet lukenut määrän x kirjoja, olisi kiva jos sitä klikkamalla tms saisi auki listan niistä kirjoista jotka kuuluvat määrään x. Näissä on kuitenkin semmoinen puoli, että ne saattavat päivityksien tullessa muuttuakin. Eivätkä muutenkaan ole mielestäni isoja asioita.
Muuta kommentoitavaakin löytyy. Itse olen ihastellut kobon käyttämiä vähäisiä pakkausmateriaaleja! Mukavaa kun esimerkiksi itse laitteen mukana tuli tasan latauspiuha sekä pieni lehtinen jossa lukee suunnilleen ohjeet kobon käyttöön ottamiseen (loput asiat laite kyllä infoaa itse!), mukavaa kun mukaan ei tungeta miljoonaa turhaa piuhaa ja asiaa yms. Lisäksi olen ostanut tuohon kobon sleepcoverin joka sekin tuli hyvin minimaalisessa paketissa!
Hankin kirjani koboon pääasiallisesti kobolta itseltään, sillä luen muutenkin lähinnä englanniksi. Kauheasti ei siis ole tarvetta muualta kirjoja hankkia. Kuitenkin äidinkielin kurssejani varten olen koboon myös muualta hankkinut kirjoja. Kaikki project gutenbergiltä. Ihan mukavasti nuo menivät sinne laitteseen, sen sijaan enemmän haastetta on ollut saada ne sieltä pois. Kuitenkaan omalla kohdalla tämä ei kauheasti haittaa. Kobolta kuitenkin satunnaisesti on löytynyt myös suomenkielisiä kirjoja.

Miksi sitten hankin kobon?

Syitä oli useita. Yksi oli se, että koska luen paljon ja pääsääntöisesti haluan kirjat myös omistaa, niin on tämä ekologisempaa loppujen lopuksi. Tietenkin itse laitteen lataukseen menee juuri sähköä jne. mutta kyllä silti minun lukumäärälläni jää hiilijalanjälki pienemmäksi. Olen siis todella kiinnostunut ympäristönsuojelusta, ja pyrin jatkuvasti vähentämään tuottamaani jätettä, saasteita yms. Välillä tulee syyllinen olo pienoismallihevosten takia, sillä ne ovat kuitenkin pääsääntöisesti muovia, tuotettu jossain kaukana jne. Kuitenkaan pienoismalleille ei ole ekologisempaakaan vaihtoehtoa, joten mielelläni valitsin toisen tärkeän hararstuksen suhteen ekologisemman.
Lisäksi valintaan vaikutti mm. se, että koboa kantaessani minulla on kaikki kirjani mukana, sen sijaan kaikkia fyysisiä kirjojani en voi kantaa mukana. Muutenkin laite on tosi kätevä, ja mielestäni tein todella hyvän valinnan siihen vaihtaessani.

Muuta?

No, nykyään en enää saa itseäni lukemaan fyysisiä kirjoja, sen verran kätevä laite tuo on. Kirjoja tulee ostettua aivan liian helposti. Nyt kun saan kirjan kahdella klikkauksella ja sitten maksettuani se on samantien minulla, ai että mitä luksusta.
Luen kobollani paaljon nopeammin kuin luen fyysisiä kirjoja. Hitaalle lukijalle tämä on todellinen hyöty. Lisäksi tuota on sen verran mukava kantaa mukana, että se kulkeekin kaikkialle ja näin ollen aina kun on hetki aikaa lukea niin tuleekin sitten luettua.
Nyt ei kaiken lisäksi ole kamalan huono omatunto kun ostaa paljon kirjoja, sillä tiedän etten lisää maailman saastemäärää sen kirjan ostolla.

edit/ Kobon uuden päivityksen myötä laitteeseen saa nyt myös salasanan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hengissä ollaan

 Mitä tänä hiljaisuuden aikana olen puuhaillut? No, vähän kaikkea. Rakastan syksyä ja talvea, vihdoin on pimeää ja sääkin on inhimillinen. N...